Reissupäiväkirjaan näin ensinmäisen merkinnän teen

Aamulla herätyskello soi seitemältä. Sängystä ylös, suihkuun, syömään ja lähtöselvitystä tekemään. Haluan ehdottomasti istua ikkunapaikalla.
Huomenna olisi lähtö kotiin viettämään lomaa. 12 päivää, joista kaksi kuluu matkustukseen.
Koti-ikävää en ole tuntenut ollenkaan, mutta jotenkin tuntui ihan hyvältä ajatukselta ottaa lennot Suomeen, vaikkakin näin aikaisin jo.
Kerroin kaikille tulevani Suomeen kun lentoliput oli jo ostettu ja reaktiot oli hyvin kattavia. Äiti kysyi, että miksi helkkarissa, onko mut potkittu ulos? Ei sentään. Viimeiset pari päivää on sitten keräilty tuliaisia, joita kertyi kyllä melkoinen läjä (katsellaan niitä kun päästään ensin Suomeen).

Huomenna puolenpäivän aikaan olisi lähtö kohti Linzin Hauptbahnhof:ia (=suomeksi päärautatieasema), josta varttia vaille 14 pitäisi ottaa juna kohti kauneinta Wieniä. Wienistä Westbahnhofilta (=suomeksi läntinen rautatieasema, yksi useista juna-asemista Wienissä) metro kohti Wien Mitteä (= ostoskeskus, josta kulkevat myös CAT-City Airport Train ja ÖÖB:n lähijunia). Mitteltä juna lentokentälle, josta 2tuntia 20minuuttia kestävä lento kohti Helsinkiä. Lentokentältä vielä useamman tunnin odottelun jälkeen bussi kohti Jyväskylää, jossa olen toivottavasti klo 5.30 torstaiaamuna.

Laukku on jo melkein pakattu ja tuntuu vähän hassulta. Melkein voisi sanoa, että jännittää nähdä itsensä selviytymässä bussiin kello 2.00 tostaiyönä tai aamulla ostavansa kahvia huoltoasemalta ennen kyytiä kotiin. Niin on tottunut nukkumaan leveässä ja pehmeässä sängyssä, vain kahdella tyynyllä, että saa nähdä miten uni ihan omassa sängyssä tulee.

Itävallassa on vietetty nyt vähän päälle 9viikkoa, eikä tunnu yhtään siltä. Tuntuu kuin vasta olisin tänne tullut siinä kaatosateessa, joka saapumisyönäni oli. Toisaalta tuntuu, että olisin ollut täällä vaikka kuinka kauan, niin tutuilta paikat ja tavat tuntuvat.
Eikä vesikään maistu enää pahalle (Itävallassa vedessä on enemmän kalkkia, jonka takia vesi maistuu vähän metallille. En alussa voinut juoda hanavettä ollenkaan kun se maistui niin pahalle).

Pyörä(t) mun eteenpäin mua vie

Mun työpäivät on noin 8 tuntia pitkiä, viitenä päivänä viikossa, joten vapaa-aikaa jää tosi reilusti. Perheellä oli tarjota mulle tosi hyvä polkupyörä, joten jo toisella viikolla kävin pyöräilemässä ympäri Linziä. Sen verran ujo pyöräilijä olen, että ajaminen autojen seassa tuntuu todella epämiellyttävältä, varsinkin kuin suurin osa autoilijoista ajaa kuin mielipuolet.

Olikohan kolmannella viikollani täällä löysin Donauradwegin eli Tonavan pyöräreitin. Kyseistä reittiä pitkin pääsee polkemaan Saksasta aina Mustallemerelle asti. Samaiselta reitiltä lähtee myös muita hyvin merkittyjä reittejä, ainakin Itävallassa.

Itse on tullut pyöräiltyä Linzistä Mauthauseniin, matkaa yhteensä noin 50km. Samalla reissulla piti käydä Mauthausen-Gusenin keskitysleirillä, mutta paikka oli tulvien siivoustöiden takia kiinni.

Toisen pyöräretken Linzin ulkopuolelle suoritin eilen. Kohteena oli Enns, Itävallan vanhin kaupunkin. Homma ei mennyt kuin Strömsössä ja kuva kertoo kaiken tarvittavan.

Viikolla tulee pyöräiltyä vain rantaa pitkin ilman suurempaa määränpäätä. Samalla koitan kerätä kilometrejä koko ajan vain lisää, jotta syyskuun lopussa onnistuisi retki Passauhin (Saksan puolella, matkaa noin 130km).

Pikaesittely Linzistä ja kuulumisia

Linz, Itävallan kolmanneksi suurin kaupunki, silti asukkaita vain noin 190 000. Linz on selkeästi teollisuuskaupunki, Tonavan ja Traunin varrella teollisuusrakennuksia on kilometreittäin. Turismia kaupungissa on hyvin vähäisesti, jokiristeilyt tuovat suurimman osan turisteista. Donauradweg (Tonavan pyöräreitti) tuo kesäkautena urheilullisia ihmisiä Linziin. Voisi melkein sanoa, että Tonava on tässä kaupungissa se joka määrää.

Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa Itävaltaa piinasi rankkasateet, jonka vuoksi Tonavan pinta nousi pelkästään Linzissä 9,5metriä. Neljä päivää saapumiseni jälkeen veden pinta oli vielä useita metrejä liian korkealla, mutta kadut olivat jo niin sanotusti voiton puolella. Panoraama kuvista ensinmäinen on otettu silloin tulvien aikaan, kuvattuna Wieniin päin eli itään. Jälkinmäinen on tänään otettu kuva Passauhin päin.

Linz on vanha kaupunki (historian oppituntia en ala pitämään) ja täällä on kesäkautena hyvinkin normaalia nähdä jopa viikottain ihmisiä pukeutuneena Itävallan kansallispukuun. Suurin osa keskustasta on vanhaa kaupunkia, vasta kauempana Linzissä on modernimpaa arkkitehtuuria.

Erityisiin paikkoihin kuten Ars Electronicaan, Botanischer Garteniin, Donauradwegiin yms. voidaan palata myöhemmin.

Melkein kahden viikon sairastelun jälkeen raahasin viimein luuni ulos, kun täälläkin on ilmat ollut suotuisammat. Viime viikon tappohelteet (joka päivä 30-35 astetta, suoraa auringonpaistetta) on nyt helpottanut, joten lastenkin kanssa ollaan vietetty paljon aikaa ulkona.

Kahden viikon loma alkaa ensi keskiviikkona ja suunnitelmat muuttui viime sunnuntaina. Ensin tarkoituksena oli tehdä Itävalta-roadtrip, mutta erittäin impulsiivisena ihmisenä sainkin ajatuksen, että meikä lähtee Suomeen. No, sattumoisin Finnairilla oli vielä sunnuntaina alennuksessa Wienin lennot, joten meno-paluu hinta oli vain 230e.

Ilmottautuminen kielikurssillekkaan ei mennyt niinkuin saduissa. Infon nainen ei ensinnäkään puhunut englanti, mutta olin valmistautunut ja osasin kertoa saksaksi haluavani ilmoittautua saksan kielen alkeiskurssille. Nainen ilmeisesti koitti selittää, että ilmottautuminen tulee hoitaa puhelimitse, koska on kesäloma, tai jotain sinnepäin. Vajaan parin minuutin puheesta ymmärsin kaksi sanaa, kohteliaasti vain esitin ymmärtäväni ja poistuessani kiitin kohteliaasti ja toivotin hyvää kesää.

Tässä ehkä tarpeeksi yhdelle tiistaille.

Äiti, mä olen kaukana kotoa

Tasan kahdeksan viikkoa sitten saavuin maahan, jonka kieltä en puhu, jossa en ole koskaan käynyt, taikka josta en tunne ketään. Viimeinen on ehkä liioiteltu, tunsinhan isäntäperheeni tai tulevan työnantajani, miten asiaa haluaa lähestyä. Kesäkuun 3. päivä laskeuduin sateiseen ja harmaaseen Wieniin. Tulviva Tonava oli sekoittainut maan elämää viime päivinä, joten hieman jännitin ilmenisikö jotain ongelmia maahan saapumisen kanssa.
Näin alkoi vuoden mittainen au pair - vuoteni Itävallassa, tarkalleen ottaen Linzin kaupungissa. Noin puoli vuotta ennen valmistumistani media-assistentiksi mietin tulevaisuuden suunnitelmiani. Monien mutkien kautta kuitenkin tammikuun lopussa olin varmistanut itselleni työn au pairina suomalais-saksalaisessa perheessä. Hassuinta hommassa kuitenkin oli, että saksaa en osaa juuri lainkaan, en ollut koskaan ollut edes ulkomailla (lentämisestä puhumattakaan). Blogin on tarkoitus lähinnä välittää kuulumisiani, tekemisiäni ja kuviani kavereille ja perheelle Suomeen, mutta jos joku saa tästä myöskin infoa au pairina olemisesta, Itävallasta tai mistä vain, niin loistavaa!

En usko, että tällä hetkellä tarvittaisiin mitään enempää.